ARC 2020 - Otteita Atlantin purjehtijan lokikirjasta

"Minulla, kuten monilla muillakin merenkulkijoilla, on ollut jo pitkään
unelmoinut purjehtivani Atlantin yli ja voivani pitää päälläni -
punaisia housuja ylpeänä."

Kenelläkään muulla perheessäni ei ole ollut minkäänlaista taipumusta tällaiseen pitkän matkan purjehdukseen. Rakas vaimoni Kerstin arvostaa enimmäkseen päiväretkiä päivällisen ja yölevon kera viihtyisässä satamassa, mikä on minunkin mielestäni ihanaa purjehduselämää. Haave pidemmästä purjehduksesta on kuitenkin aina ollut takaraivossani. Tajusin kuitenkin jo varhain, että jos se tapahtuisi, sen pitäisi tapahtua yhdessä muiden kuin läheisteni kanssa. Jouluna 2018 koko perhe aikuiset lapset mukaan lukien oli Gran Canarialla ja vietimme mukavan viikon auringossa. Kävin tuon viikon aikana useita kierroksia saaren satamissa ja katselin kateellisena veneitä, jotka olivat lähdössä suureen seikkailuun. Kuvittele, että voisit viettää useita viikkoja avomerellä. Halu toteuttaa tämä unelma kasvoi, ja kotiin palattuani aloin etsiä internetistä mahdollisia vaihtoehtoja. Pian löysin Göteborgissa toimivan More Sailing -yrityksen, joka järjestää ja järjestää tilauspurjehduksia sekä Välimerellä että Karibialla. More Sailing osallistuu myös vuosittaiseen ARC-kilpailuun (Atlantic Rally for Cruisers) Gran Canarian ja St Lucian välillä Karibialla. Näihin purjehduksiin voi osallistua "maksavana miehistönä". Tänä vuonna he osallistuvat kahdella Lagoon 52 -tyyppisellä katamaraanilla. Aluksi suhtauduin epäilevästi katamaraanilla purjehtimiseen, mutta pian totuin ajatukseen. More Sailingin kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen ilmoittauduin lopulta marraskuussa alkavaan ARC 2019 -tapahtumaan. Nyt se oli vihdoin päätetty! Tämän seikkailun valmistelujen aluksi pidimme koko tulevan miehistön kanssa kokouksen keväällä 2019 Göteborgissa. Meitä olisi aluksella 10 henkeä, mukaan lukien kippari ja "ensimmäinen perämies" More Sailingista. Loput kahdeksan ihmistä olivat "maksavaa miehistöä" kuten minäkin. Oli erittäin jännittävää tavata koko jengi, joka viettäisi kuukauden yhdessä aluksella. Kukaan meistä ei tuntenut toisiamme aiemmin, joten se oli eräänlainen sosiaalinen kokeilu, jossa selvitettiin, miten tulisimme toimeen ja toimisimme ryhmänä. Kuten kaikki tietävät, purjeveneellä ei ole kovin helppoa päästä pois ja viettää omaa aikaa. Kävi kuitenkin ilmi, että kaikki olivat erittäin mukavia ja positiivisia. "Tiimin rakentaminen" alkoi suoraan tämän ensimmäisen tapaamisen aikana.

Marraskuun puolivälissä oli aika aloittaa seikkailu toden teolla. Suunnitelmamme mukaan viettäisimme ensin viikon yhdessä Gran Canarialla ennen lähtöä. Vene oli jo valmiina Las Palmasissa, kun tulimme alas. Se oli upouusi telakalta Ranskasta, ja se oli kuljetettu alas viikkoa aiemmin. Ensimmäinen viikkomme oli täynnä toimintaa. Ensinnäkin meidän oli täytettävä veneeseen kaikki tarvikkeet, joita tarvitaan noin kolmen viikon merellä oloa varten. Oli monia matkoja eri kauppoihin ja monia tavarantoimituksia komentosillalle. Koska aluksella oli pakastin, kokkailimme myös paljon pakastettua perusruokaa. Ostimme myös paljon hedelmiä ja vihanneksia, jotka varastoitiin alukselle ja ripustettiin verkkoihin. Oli tärkeää pestä kaikki huolellisesti, jotta alukselle ei tullut salamatkustajia torakoiden ja muiden ötököiden muodossa. Ei ole helppoa suunnitella ruokaa kymmenelle ihmiselle tällaista matkaa varten.

Viikon aikana Las Palmasissa oli myös erilaisia ARC-järjestön aktiviteetteja. Tarjolla oli monia erilaisia mielenkiintoisia luentoja. Kokeneet kaukopurjehtijat, meteorologit ja muut asiantuntijat pitivät esitelmiä turvallisuudesta, säästä, tähtitieteestä ja ruoan suunnittelusta. Miehistöjen välillä oli myös paljon tilaisuuksia seurustella. Satamassa oli hyvin kansainvälistä, sillä siellä oli noin 190 starttaavaa venettä monista eri maista.

ARC-kilpailuun osallistuminen asettaa veneille melko korkeat turvallisuusvaatimukset. Tämä koskee sekä henkilökohtaisia että veneen varusteita, joiden on oltava kunnossa. Päiviä ennen lähtöä ARC-organisaation tarkastajat tulivat alukselle ja tekivät perusteellisen tarkastuksen, ennen kuin vihreä valo annettiin lähtöön.

Las Palmasissa vietetyn tapahtumarikkaan viikon jälkeen oli vihdoin aika lähteä merelle. Lähtöalue sataman ulkopuolella oli täynnä veneitä, ja ne meistä, jotka eivät olleet tottuneet käsittelemään suurta katamaraania, oppivat nopeasti, miten tätä hieman hankalaa alusta purjehditaan ja ohjataan. On todella erilainen tunne ohjata tällaista suurta kaksirunkoista kelluvaa alusta, kun on tottunut yksirunkoisiin veneisiin. Pääsimme kuitenkin hyvään alkuun, ja pian kiersimme auringonpaisteessa 10-12 solmun vauhtia tuoreessa tuulessa gennakerin ollessa nostettuna. Meillä oli nyt edessämme noin 2700 meripeninkulmaa ennen Karibialle saapumista.

Vaikka meitä oli lähdössä lähes 200 venettä, kenttä hajaantui pian, ja päivän kuluttua kilpailijoita ei ollut enää paljon näkyvissä. Pääsimme nopeasti rutiineihimme aluksella vahdinpidon, ruoanlaiton ja lomailun parissa. Olimme laatineet rullaavan vahtiaikataulun, jossa vahdimme kolme tuntia ja sitten viisi tuntia vapaata. Tämä tarkoitti sitä, että emme saaneet nukkua yli viittä tuntia peräkkäin, joten meidän oli hyödynnettävä osa vapaavuoroista päivällä nukkumiseen, jotta saimme levätä. Tähän rutiiniin oli kuitenkin hyvin helppo päästä sisälle ja sopeuttaa keho jakamaan uni.

Katamaraanilla purjehtiminen on hieman erikoista, koska vene ei kallistu. Kovassa merenkäynnissä on tietysti merenkäyntiä, jossa vene liikkuu ylös ja alas ja polkee. Se ei kuitenkaan kallistu, mikä tarkoittaa sitä, että merellä kaikkien tavaroiden ahtaus ei ole niin kriittistä ja että aluksella voi liikkua hieman helpommin ilman, että pitää koko ajan kiinni. Olin odottanut, että ainakin osa miehistöstä kärsisi merisairaudesta ensimmäisinä päivinä. Kuitenkin vain muutamalla miehistön jäsenellä oli pieniä ongelmia toisen merelläolopäivän aikana. Sen jälkeen kaikki olivat kunnossa koko matkan ajan.

Majoitus laivalla oli varsin viihtyisää hytteineen, joissa asuimme kaksi kussakin. Hytissä oli myös mahdollisuus käydä suihkussa raikkaassa vedessä, jota sai hemmotella itseään noin joka toinen päivä. Meillä oli aluksella vesikone, joka muuttaa meriveden makeaksi vedeksi. Kaikki ruoanlaittoon ja pesuun käytetty vesi tuli tästä laitteesta. Olimme kuitenkin bunkkeroineet noin 350 litraa pullotettua vettä juomavettä. Helteessä on helppo unohtaa juoda tarpeeksi, ja meidän oli oltava valppaina pienimmästäkin päänsäryn merkistä, joka on nestehukan oire.

Kun olimme noin neljä päivää merellä lounaista kurssia kohti Kap Verdeä, olimme leveysasteilla, joilla pasaatituulet ovat vallitsevia. Tämä tuuli puhaltaa koillisesta ja idästä. Käännyimme sitten länteen ja suuntasimme kohti eteläisiä Länsi-Intialaisia. Kun purjehditaan näillä leveysasteilla länsisuuntaisella kurssilla, on periaatteessa aina lietettä ja pilveä vaihtelevassa tuulen voimakkuudessa. Tämä saattaa kuulostaa mielestäsi varsin mukavalta, mutta se voi olla myös turhauttavaa, kun tuuli tyyntyy ja purjeet nykivät ja räpyttelevät kevyissä myötätuuliolosuhteissa. Voi olla myös voimakkaampia tuulia, ja silloin on aina oltava varovainen, ettei joudu tahtomattaan hyrräämään. Siksi sinulla on aina jonkinlainen estolaite vahinkojen välttämiseksi. Toinen tuuliilmiö, jota täällä toisinaan esiintyy, ovat niin sanotut "squalls". Ne ovat paikallisia pystysuoria kyläpilviä, jotka muodostuvat suhteellisen lämpimän merenpinnan yläpuolelle. Ne ovat melko samanlaisia kuin ukkospilvet, joita meillä on täällä kotona, mutta ilman ukkosta. Ne voivat kuitenkin aiheuttaa rankkasateita ja voimakkaita tuulia, jotka tulevat nopeasti. Sinun on siis syytä pitää silmällä näitä, jotta voit tarvittaessa vähentää purjehdusta.

Viikon merellä vietetyn viikon jälkeen aloin todella tuntea sen ihanan tunteen, joka syntyy yksinkertaisesta elämästä veneessä.
Tällöin useimmat asiat pyörivät vahdinpidon, sään, tuulen, syömisen ja nukkumisen ympärillä. Osaan todella arvostaa tätä täysin irrottautumista postista, tekstiviesteistä, televisiosta jne. Aluksella vallitsi myös ihana toveruus, ja yövartioissa käytiin monia luottamuksellisia ja syvällisiä keskusteluja upean tähtitaivaan alla.

Kun olimme 10 päivää merellä, ohitimme matkan teoreettisen puolivälin eli 1350 merimailia St Luciaan. Näitä etäisyyksiä on kunnioitettava. On myös kunnioitettava sitä, että täällä ulkona on pärjättävä omillaan. Jos aluksella tapahtuu jotain vakavaa, olet kaukana maasta ja voit parhaimmillaan saada apua toisesta lähistöllä olevasta veneestä. Siksi on tärkeää olla varovainen ja välttää loukkaantumisia. Veneessämme onnistuimme välttämään vakavia vammoja. Ne olivat enimmäkseen käsien vammoja putoamisista ja lakanoiden käsittelystä. Purjehdushanskat voivat olla joskus varsin hyödyllisiä...... Meillä oli myös paljon jännittäviä luontokokemuksia purjehduksen aikana. Eräänä päivänä pieni finkku tuli ja laskeutui kannelle. Se osoittautui pieneksi kultasirkaksi. Se näytti olevan aika väsynyt pitkän meren yli lentämisen jälkeen. Laitoimme kannelle vettä ja pienen kulhon siemeniä, joita se heti nokki. Tämä pieni lintu pysyi kanssamme aluksella useita päiviä. Se lensi muutaman kerran ympäri venettä, kun vaihdoimme purjeita ja muita asioita kannella, mutta se palasi aina takaisin. Viikon kuluttua se kuitenkin katosi. Toivotimme sille onnea ja toivoimme, että se löytäisi toisen veneen, jossa se voisi levätä, sillä maihin oli hyvin pitkä matka.

Usein lentäviä kaloja lensi veden pinnan yllä veneemme ympärillä. Nämä pienet kalat pitivät venettä vaarallisena ja käyttivät lentokykyään paetakseen. Toisinaan ne kuitenkin laskeutuivat vahingossa kannelle. Aamuisin jouduimme vuorotellen siivoamaan kannella yön aikana väärään paikkaan laskeutuneita lentäviä kaloja. Kerran yhden hytin kansiluukku oli jäänyt auki. Lentävä kala onnistui lentämään suoraan alas nukkuvan miehistön jäsenen punkkaan. Hän sai tylyn herätyksen ja lakanat haisivat loppumatkan ajan heikosti kalalta.

Suurimman osan matkasta kalastussiimat vetelivät veneen perässä. Saimme melko usein saalista ja lisäsimme siten ruokavarastoja. Useimmiten saaliiksi saatiin kultamakrillia, joka tunnetaan myös nimellä mahi mahi. Tämä on hieno ruokakala, ja tästä saaliista valmistettiin herkullisia ruokia. Kerran saimme koukkuun myös tonnikalaa. Onneksi se oli vain noin 10-12 kiloa ja saimme sen kiinni puolen tunnin taistelun jälkeen. Tonnikala voi olla paljon suurempi, emmekä olisi luultavasti onnistuneet siinä aluksella olleilla kalastusvälineillä.

Muutaman kerran näimme myös suuria delfiiniparvia leikkimässä ja hyppimässä veneen ympärillä. Näistä hämmästyttävistä eläimistä, jotka liikkuvat vedessä niin sulavasti, ei voi koskaan saada tarpeekseen. Kun ne tulivat, ne olivat yleensä 20-30 hengen ryhmiä, jotka viipyivät veneen ympärillä 15 minuuttia tai kauemmin. Teki mieli hypätä itse mukaan. Vesi oli varsin miellyttävää uintilämpötilaa, 29 astetta. 18. merelläolopäivän iltapäivällä näimme maata! Se oli St Lucia ja myös naapurisaari Martinique. Ylitimme maalilinjan alkuillasta ja lipuimme Rodney Bayn satamaan St Luciassa. Laiturilla oli tervetuliaiskomitea, jossa oli ARC:n edustajia. He toivottivat meidät tervetulleiksi ja tarjosivat rommiboolia, paikallista rommiboolia, jota juodaan paljon Karibialla. Rodney Bayssä viettämiemme päivien aikana kilpailijaveneiden miehistöt tapasivat toisiaan. Siellä juhlittiin paljon ja tutustuttiin lisää rommipunssin kera.

Vaikka purjehdus oli sujunut fantastisen hyvin ja tunnelma aluksella oli hyvä, oli mukava olla maissa. Erikoinen kokemus, jota kannan mukanani koko elämäni.

Nyt voin myös käyttää punaisia housuja ylpeänä!

Magnus Jeppsson